Hausjärven ja Kärkölän tilattava paikallislehti



Kunnat tukevat nuorten kesätyöllistymistä jälleen
07.02.2012 13:08

EHL–HAUSJÄRVI, KÄRKÖLÄ: Molemmat Etelä-Hämeen Lehden alueen kunnat ovat ilmoittaneet kesätyöpaikkojen tulleen haettaviksi. Hausjärvi tarjoaa yhteensä noin 30:lle nuorelle kesätöitä liikuntakerhon vetäjinä sekä vihertyöntekijöinä. Hakemuksen voi täyttää kunnan nettisivuilla, tai paperisen lomakkeen voi noutaa kunnanviraston palvelupisteestä. Hakemusia otetaan vastaan aina 29.2. asti.
Kärkölän kunta panostaa tänä vuonna 80 kärköläläisen nuoren kesätyöllistymiseen tarjoamalla työnantajille 250 euron kesäpestituen nuoren palkkaamiseen. Erona viime vuosien hakuprosessiin on omatoimisuuden korostaminen. Nuoria kannustetaan hakeutumaan aktiivisesti yrityksiin, yhdistyksiin ja yksityisille työnhakuun.
Kesäpesteihin on mahdollisuus tutustua myös Opintien koulun ruokalassa järjestettävillä pestuumarkkinoilla 29.2. klo 14.00 – 15.30. Kärkölässä kesätöiden hakuaika päättyy 9.3.



Kärkölä ja Vahantila esisopimukseen Hevoskylästä
06.02.2012 22:46

EHL–Juha Reinikainen
KÄRKÖLÄ

Kärkölän kunta ja Hannele Vahantila ovat allekirjoittaneet esisopimuksen Hevonojan Hevoskylän toteuttamisesta. Kärkölän kunnanhallitus päätti tiistaina äänestyksen jälkeen lukemin 6–3, että sopimuksen hyväksymistä esitetään valtuustolle. Äänestykseen jouduttiin, kun Sirpa Kinnari (sd.) esitti Reijo Päivärinnan (sd.) kannattamana, että Kärkölän kunta ei osallistu maneesiosakeyhtiön hallintoon eikä rahoitukseen. Esisopimuksen pääperiaatteet ovat, että kunta enemmistöosakkaana rakennuttaa yhdessä Vahantilan kanssa osakeyhtiömuotoisena maneesin ja ratsastuskentän. Kunta pyrkii myymään ja vuokraamaan osakkeet ja niihin liittyvät käyttöoikeudet mahdollisimman pian eteenpäin käyttäjille siten, että muutaman vuoden aikavälillä kunnan on mahdollista luopua omistuksestaan kokonaan. Vahantila rakennuttaa alueelle alkuvaiheessa noin 25 hevosen tallin, jota voidaan myöhemmin laajentaa uudella vastaavan kokoisella yksiköllä. Talli on tarkoitettu ratsuhevoskäyttöön. Vahantila järjestää alueella tapahtuvan yritystoiminnan kuten tallipaikkojen vuokraamisen, hevosten hoitamisen, mahdollisen ratsastuskoulutoiminnan ja maneesin käytön järjestämisen erillisen sopimuksen perusteella. Kunnan vastuulla on maneesiosakeyhtiön hallinnointi ja rahoitus. Hevoskylä-hankkeen tavoittteena on yhdistää hevosharrastus ja luonnoläheinen asuminen.



Eskon koululaiset istuttivat piispan \"piinapenkkiin\"
06.02.2012 11:24

EHL–Leena Nyysti
HAUSJÄRVI

Eskon koulu sai viime perjantaina arvovaltaisen vieraan, kun Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo vieraili koululla aloittaessaan Hausjärvellä seurakunnan piispantarkastuksen. Seurakunnan viranhaltijoista ja opettajista koostunut ryhmä sai kiinnostuneita katseita ja kirkkaita tervehdyksiä kulkiessaan koulun käytävillä.
– Tätä vierailua on kovasti odotettu ja siihen on varauduttu, vararehtori Maria-Elina Heikkilä hymyilee.
Aivan tuiki tuntematon ei Hausjärven kunta vuonna 2008 valitulle piispalle ollut entuudestaan, sillä vierailu oli hänelle jo kolmas puolen vuoden sisällä.

LUE JUTTU ETELÄ-HÄMEEN LEHDESTÄ 9.2.



Niinistön kannatus tasavahvaa Hausjärvellä ja Kärkölässä
05.02.2012 20:52

EHL-HAUSJÄRVI, KÄRKÖLÄ: Sauli Niinistön valinta presidentiksi on varmistunut. Hausjärvellä Niinistöä äänesti 64,8 prosenttia ja Kärkölässä 65,2 prosenttia. Hausjärvellä uurnilla kävi 67,4 prosenttia äänioikeutetuista ja Kärkölässä 65,3 prosenttia.



Kärkölän valtuutetuista kuusi antaa äänensä Niinistölle
02.02.2012 20:12

EHL–Leena Nyysti
KÄRKÖLÄ

Presidentinvaalien toisen kierroksen tulos ei näytä olevan taputeltu vielä, sillä Kärkölän tavoitettujen valtuutettujen joukosta ainoastaan kuusi antaa varmasti äänensä Sauli Niinistölle. Tosin kukaan ei paljasta äänestävänsä Pekka Haavistoa. Epävarmoja tai kantaansa paljastamattomia on kuitenkin jopa kymmenen, joista kaksi on kokoomuslaista.
Kärkölän valtuusto (27 valtuutettua) yhteensä: Haavisto 0, Niinistö 6, ei kerro tai epävarma (EOS) 10, ei tavoitettu 11.

KOKO JUTTU JA VALTUUTETTUJEN PERUSTELUJA VALINNALLEEN ETELÄ-HÄMEEN LEHDESSÄ 2.2.



Nuorten olympiamitalisti Juuso Kannel tähtää NHL:ään
02.02.2012 19:56

EHL–Leena Nyysti
HAUSJÄRVI

Itävallasta Nuorten Olympialaisista kultaa hakenut hikiäläinen Juuso Kannel ei keksi mitään negatiivista kisamatkastaan. Kun Suomen nuorten Olympiajääkiekkojoukkue kokoontui ulkoharjoituksiin aurinko paistoi ja Alpit kruunasivat maiseman.
– Olihan se ihan siistiä ja porukka oli mukavaa. Siinä pääsi tutustumaan myös muiden maiden urheilijoihin. Ei tullut kinasteluita tai mitään.
Hyvän menestyksen takana Kannel uskoo olleen hyvän taktiikan ja myös sen toteuttamisen: hyökkäys lähtee puolustuksesta ja vastustajalle pyritään antaa mahdollisuus koskea kiekkoon ainoastaan oman maalin takana.
– Se toteutui ihan hyvin finaalissa Venäjää vastaan ja joukkueena pelattiin myös hyvin.
Samaa taktiikkaa on käytetty myös muissa maajoukkuepeleissä ja usein Suomen nuoret toivot ovat vain parantaneet peliään turnauksen loppua kohti. Esimerkiksi viime vuoden puolella Ahvenanmaalla pelatessaan Ruotsia vastaan suomalaiset hävisivät muutaman harjoitusottelun, mutta niittasivat lopulta oikeassa pelissä voiton kotiin.

LUE JUTTU ETELÄ-HÄMEEN LEHDESTÄ 2.2.



Kirkonkylän päiväkoti nousi harjakorkeuteen
02.02.2012 19:53

Anu Ylimäki
HAUSJÄRVI

Kirkonkylän päiväkodin rakentaminen on edennyt aikataulussa, joten rakennuksen harjakaisia päästiin juhlimaan viime viikon lopulla.
Hankkeeseen on sisältynyt vanhan korjaamista ja uuden rakentamista, sillä Kirkonkylän entisen koulun tilat on muutettu päiväkodille soveltuviksi. Koulurakennus todettiin ennen rakennustyöhön ryhtymistä terveeksi, joka oli ehdoton edellytys projektille.
Pihasta katsottuna rakennuksen etuosa on rakennettu kokonaan uudelleen ja uudisosaan on sijoitettu rakennuksen kaikki kosteat tilat. Rakennuksen itäpäätyyn on rakennettu kokonaan uudet tilat keittiölle.
Rakennustyöt aloitettiin viime kesäkuussa ja ne on tarkoitus saattaa loppuun ennen juhannusta. Tulevan vuoropäiväkodin henkilökunta ja lapset pääsevät aloittamaan syyskauden uudessa rakennuksessa elokuun alussa.

LUE JUTTU ETELÄ-HÄMEEN LEHDESTÄ 2.2.



Lehikoinen: voittolasku ei lähellekään täydellinen
31.01.2012 22:32

EHL–Juha Reinikainen
HAUSJÄRVI

Hausjärveläiset sukujuuret omaava Niki Lehikoinen, joka voitti skicrossin kultaa nuorten olympialaisissa, laskee jatkossa lähinnä Eurooppa Cupin kisoja ja maaliskuussa edessä ovat nuorten MM-kisat. Tulevaisuuden tavoite Sveitsissä asuvalla Nikillä on miesten kisoissa, eli edetä Eurooppa cupin kautta maailman cupiin. EHL kysyi laskijalta muutaman kysymyksen.
1) Oma analyysi voittolaskusta, oliko täydellinen suoritus?
– Voittolasku ei ollut lähellekään täydellinen, tuli aika paljon pikku virheitä ja ei oikein ollut vauhtia, mutta olosuhteet olivat vaikeat kaikille.
2) Oliko odotuksissa voitto tai mitali ja miten uskot voiton vaikuttavan uraasi jatkossa?
– Kyllä kisoihin lähdettiin mitalia hakemaan ja en usko että se voitto vaikuttaa hirveästi uran jatkoon.
3) Mahtuuko elämään tällä hetkellä muuta kuin urheilu?
– Tällä hetkellä melkein kaikki aika menee treenaamiseen ja kouluun eli ei jää paljoa aikaa muuhun.



Useat keskustan valtuutetut ja kristilliset äänestävät Niinistöä
31.01.2012 14:10

EHL–Juha Reinikainen
HAUSJÄRVI

Neljä keskustan kunnanvaltuutettua Hausjärvellä kertoo äänestävänsä presidentinvaalin toisella kierroksella Sauli Niinistöä. Kantaansa ei keskustalaisista valtuutetuista ole lopullisesti päättänyt tai kantaansa ei kerro seitsemän. Molemmat kristillisdemokraattien hausjärveläisvaltuutetut äänestävät Niinistöä. Yksikään soittokierroksella tavoitetuista kymmenestä sosialidemokraattien valtuutetusta ei halua kertoa äänestyskäyttäytymistään julkisesti. Vihreiden Auli Laine on ainoa Etelä-Hämeen Lehden tavoittamista Hausjärven valtuutetusta, joka kertoo äänestävänsä Pekka Haavistoa. 35 valtuutetusta tavoitettiin 33, joista Niinistön takana on 13. Epävarmoja tai kantansa omana tietonaan pitäviä on peräti 19. Moni valtuutettu kertoo, ettei koe tarvetta profiloitua kummankaan ehdokkaan kannattajana liian voimakkaasti, kun oman puolueen ehdokasta ei enää ole kisassa mukana.

KOKO JUTTU JA VALTUUTETTUJEN PERUSTELUJA VALINNALLEEN ETELÄ-HÄMEEN LEHDESSÄ 2.2.



Hausjärven kanta kuntaliitoksiin päivitetään maaliskuun alussa
30.01.2012 18:38

EHL–Juha Reinikainen
HAUSJÄRVI

Hausjärven kunnanvaltuutetut ja johtavat virkamiehet keskustelivat viime viikon valtuustokokouksen jälkeen epävirallisesti valtion kuntarakennesuunnitelmista, joita julkisuuteen on vuotanut. Valtuuston puheenjohtaja Kari Masalin (sd.) kertoo, että Hausjärvellä kanta asiaan päivitetään maaliskuun 3. päivänä pidettävässä valtuuston iltakoulussa. Maakunnallinen suunnitelmien esittelytilaisuus pidetään Forssassa 8. maaliskuuta ja siellä Hausjärven puheenvuoron käyttää Kari Masalin. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Risto Tiippana (kok.) uskoo, että valtuuston tekemä päätös Hausjärven pysymisestä itsenäisenä pitää.
– Henki on se, että pystymme itse omat asiamme parhaiten päättämään.



Markku Koskinen 50 vuotta: Koulun pihalta perheyrityksen johtoon
28.01.2012 15:29

Taru Schroderus
KÄRKÖLÄ

Koskisen omistajakolmikon keskimmäinen, Markku Koskinen, juhlii 28.1. 50-vuotispäiviään. Koko uransa Koskisella työskennellyt ja omistajaneuvoston puheenjohtajana toimiva kolmannen polven teollisuusmies haaveilee luovansa Koskiselle uutta liiketoimintaa.
– Asuimme lapsuuteni Järvelässä koulun vieressä. Suurin osa kavereistani oli opettajien lapsia ja koulupihan kakaroita. Faija aloitti jo 50-luvulla vastuullisesti Koskisella ja äiti toimi yrittäjänä hammaslääkärin toimessa. Molemmat tekivät pitkää päivää. Vielä 60-luvulla oli tavanomaista pitää kotiapulaisia. He olivatkin meille lapsille kuin perheenjäseniä.
Markun tulevaisuuden suunnitelmat olivat selvillä jo pienestä pitäen.
– Katselin kansakoulun pihalta monesti tehtaiden savuja ja ajattelin, että tuolla minäkin tulen työurani viettämään. Ne ainevalinnat, joita lukiossa tein – pitkä matematiikka, fysiikka ja kemia – tukivat myöhempiä opintojani teknillisessä korkeakoulussa. Tosin näin jälkikäteen olen monesti ajatellut, että psykologian ja venäjän opinnot olisivat olleet fysiikkaa ja kemiaakin hyödyllisempiä.

Haastattelu kokonaisuudessaan Etelä-Hämeen Lehdessä 2.2.



Neuvottelut Hevoskylän yrittäjäehdokkaan kanssa jatkuvat
26.01.2012 11:34

Ritva Kyyriäinen
KÄRKÖLÄ

Kärkölän Hevoskylä-hankkeelle on löytynyt varteenotettava yrittäjäehdokas, jonka kanssa neuvoteltiin maanantaina esisopimuksen ehdoista. Hollolalainen lääkäri Hannele Vahantila totesi kuitenkin maanantaina illansuussa, että esisopimusta ei ole vielä allekirjoitettu, sillä sopimuksessa oli joitakin sellaisia kohtia, joita hän haluaa vielä miettiä tarkemmin. Asia on suuri ja tärkeä, eikä siihen Vahantilan mukaan pidä ryhtyä ilman, että asiaa on pohtinut joka kantilta.
– Neuvottelut kuitenkin jatkuvat ja kevään kuluessa ratkaisuja tehdään. Asia etenee. Hankkeen toteutuessa olen valmis muuttamaan Kärkölään perheineni. Viisihenkiseen perheeseeni kuuluu ihmisten lisäksi myös kaksi koiraa ja neljä hevosta, jotka muuttaisivat myös Kärkölään. Niin tosissani olen suunnitelmien suhteen, että koko ikäni Hollolassa asuneena olen kyllä valmis tänne muuttamaan, Vahantila ilmoittaa.
Tulevista suunnitelmistaan Vahantila valottaa sen verran, että jos sopimus syntyy ja hänestä kärköläläinen tulee, hän on valmis perustamaan Kärkölään oman lääkäriaseman, jos vain kuntalaiset sellaisen haluavat. Kärkölän kunnanjohtaja Seppo Huldén on tyytyväinen siitä, että hankkeelle on löytynyt neuvottelukumppaniksi yrittäjä, joka panostaisi hankkeeseen ja on alan harrastaja.
Kärkölän kunta on hankkimassa Hevoskylä-hanketta varten lisämaata Hevonojalta. Suunnitelmissa on, että kunta luovuttaisi Markku Sallilalle peltoa Valkjärven rannasta vastineeksi maasta ja maksaisi lisäksi pienen välirahan hankittavasta 7,9 hehtaarin alueesta.
– Tarkasti ottaen kyse on vaihtokirjasta ja se on ehdollinen. Jos hanke ei toteudu, ei myöskään maan vaihto, Markku Sallila kommentoi suunnitelmia.

KOKO JUTTU ETELÄ-HÄMEEN LEHDESSÄ 26.1.



Nuorten olympiavoittaja uskoi joukkueeseensa
25.01.2012 11:30

EHL–Juha Reinikainen
HAUSJÄRVI

Hausjärveläinen Juuso Kannel torjui Suomen U16-jääkiekkomaajoukkueen maalin suulla kahdessa ottelussa, kun Suomi voitti Nuorten Olympialaisista Innsbruckista kultaa.
– Olimme pelanneet paljon yhdessä melkein samalla joukkueella ja voittaneet hyviäkin maita. Tiedossa oli, että onnistuessamme pystymme voittamaan koko turnauksen, kertaa maanantaina Suomeen palannut Kannel.
Juuso Kannel torjui alkusarjassa Itävaltaa vastaan pelatussa ottelussa kaikki vastustajan laukaukset, kun Suomi voitti 3–0. Toisen ottelunsa Kannel pelasi USA:aa vastaan, kun Suomi hävisi 5–4. Hausjärven yläastetta käyvä 15-vuotias Juuso oli jo tiistaina koulun penkillä ja illalla matka suuntautui Hämeenlinnaan, jossa Juusoa ja muita HPK:n kultamitalisteja muistettiin ennen illan SM-liigaottelua.
– Pelaan C-nuorissa, mutta olen ollut myös B-nuorten mukana, kertoo Juuso.
Riihimäen Kiekko-Nikkarien kasvatti vaihtoi seuraa HPK:oon vasta täksi kaudeksi. Juuso Kannel aloitti kiekkoilun 7-vuotiaana ja pelasi ensin kentällä. Menestykseen vieneet lahjat löytyivät kuitenkin maalin suulta.



Hikiän koulukiinteistö kuvanveistäjälle
24.01.2012 19:37

EHL–Juha Reinikainen
HAUSJÄRVI

Hausjärven kunnanvaltuusto myönsi vuoden 2012 ensimmäisessä kokouksessaan kunnanhallitukselle valtuudet ottaa 5 miljoonan euron lainat, jotka on merkitty talousarvioon. Tilapäislainojen ottovaltuudeksi kunnanhallitukselle myönnettiin enintään kolme miljoonaa euroa. Valtuusto hyväksyi Hikiän koulukiinteistön myynnin kuvanveistäjä Radoslav Grytalle 190.000 eurolla. Grytan on määrä käyttää koulua asuntona ja taiteellisen työskentelyn tilana. Koulun myymisestä päätettiin jo loppuvuonna 2009, mutta vasta marraskuussa 2011 siitä saatiin kaksi tarjousta, joista Grytan tarjous oli korkeampi. Kesken Grytan ja kunnan välisten neuvottelujen toinen tarjoaja esitti vielä korkeamman tarjouksen, mutta neuvotteluja ei katsottu enää tarkoituksenmukaiseksi keskeyttää.
Valtuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen, joka koskee Oitin Savilaukuntien–Katajatien kortteleita ja Ryttylän koulun alueen asemakaavan muutoksen. Erkylästä kunta osti 6,471 hehtaarin maa-alueen 97.065 eurolla Monnin tulevan maankäytön kannalta keskeiseltä alueelta. Timo Silván (kesk.) kaipasi iltakoulua, jossa keskityttäisiin Monnin kehittämiseen. Kunnanjohtaja Päivi Terävä totesi, että Monnin asioita on syytä pitää esillä joko valtuustoseminaarissa tai iltakoulussa. Terävän mielestä Monnin osayleiskaavoitus olisi kuitenkin ensin saatava päätökseen. Valtuusto myös hyväksyi Hausjärven ympäristöstrategian.
Hausjärven parhaita urheilijoita palkittiin valtuuston kokouksen alla. Hiihtäjä Tiina Kivikko on vuoden ryhtityttö, monipuolisesti yleisurheileva Ville-Veikko Hänninen ryhtipoika, Riihimäen Uimaseuran toiminnanjohtajana ansioitunut Pirjo Lappalainen on esimerkillinen urheilija, ampumahiihtäjä ja -juoksija Arttu Salonen vuoden talviurheilija ja moukarinheittäjä Inga Linna vuoden kesäurheilija. Valmentajapalkinnon sai Jarmo Kuumola ja vuoden palloilijaksi nimettiin salibandyseura SC Topin B-nuorten SM-sarjajoukkueen Tuomas Ojala.



Monnissa ja Hikiällä äänestettiin maan keskiarvoa vilkkaammin
24.01.2012 13:30

Anu Ylimäki
HAUSJÄRVI, KÄRKÖLÄ

Hausjärven lukion aulassa tekee matikan tehtäviään kaksi abia, Lotta Tiitola ja Anna Ruponen. Molemmat käyttivät tuoretta äänioikeuttaan presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella ja lupaavat mennä äänestämään myös toisella kierroksella vaikka kummankaan ehdokas ei sille päässyt.
Oikeus äänestää on molemmille tärkeä ja he luottavat demokratian toteutumiseen.
– Valta jakautuu Suomessa tasaisesti, eikä presidentillä ole suurta vaikutusta, Tiitola uskoo.
– Kaikki ehdokkaista varmasti osaavat asiansa, sinänsä on sama kuka tehtävään valitaan, Ruponen jatkaa.
Jos hausjärveläiset ja kärköläläiset saisivat päättää, presidentinvaalin toiselle kierrokselle menisi Pekka Haaviston sijasta Paavo Väyrynen. Ensimmäisen kierroksen ehdoton voittaja oli täälläkin Sauli Niinistö, Kärkölässä jopa koko maata suuremmalla kannatuksella. Niin Hausjärvellä kuin Kärkölässäkin jäätiin jälkeen koko maan äänestysprosentista, joka oli 72,8. Hausjärven äänestysprosentti oli 72 ja Kärkölän vain 68,7. Hausjärven neljästä äänestysalueesta vilkkaimmin äänestettiin Monnissa ja Hikiällä, joissa molemmissa päästiin äänestysprosentissa yli 74:ään. Ryttylässä äänestysprosentti oli 71,4 ja Oitissa kunnan pienin, 70,1.



Nuorten Olympialaisista täyspotti Hausjärvelle
22.01.2012 23:34

EHL–HAUSJÄRVI: Nuorten Olympialaisten hausjärveläislähtöiset edustajat onnistuivat kisoissa täydellisesti, kun maalivahti Juuso Kannel nappasi muun joukkueen mukana jääkiekon kultamitalin ja Niki Lehikoinen voitti freestyle-hiihdon skicrossin kultaa. Kannel kiekkoilee seuratasolla HPK:ssa. Niki Lehikoinen on Hausjärvellä kunnanjohtajana ja yrittäjänä työskennelleen Veikko Lehikoisen pojanpoika. Niki asuu Sveitsissä, jossa hänen isänsä työskentelee Sveitsin golf-liiton fysioterapeuttina.



Ekokemin Voimala 2 nousee aikataulussaan Hausjärven rajalle
19.01.2012 11:56

EHL–Juha Reinikainen
RIIHIMÄKI

Ekokemin Riihimäen tuotantolaitoksen yhteyteen Hausjärven rajalle rakennetaan parhaillaan Voimala 2:a, jonka harjannostajaisia vietetään torstaina 19. tammikuuta. Voimalan rakennustyö on edennyt aikataulussaan ja voimalan ennakoidaan käynnistyvän vuoden 2012 lopulla. Edistyksellisen voimalan polttoaineena käytetään kierrätykseen soveltumattomia teollisuuden ja rakentamisen sekä yhdyskuntien jätteitä, jotka nykyään ajetaan kaatopaikalle. Etelä-Hämeen Lehti vieraili työmaalla ja videokuvaa ison padan takomisesta on luvassa EHL:n facebook-sivulle.

LUE JUTTU ETELÄ-HÄMEEN LEHDESTÄ 26.1.



Matka-musikaali vei ensi-iltayleisön sydämen
19.01.2012 09:24

Anu Ylimäki
HAUSJÄRVI

Hausjärven yläasteen ja lukion nuoret esittivät Matka-musikaalin ensi kertaa viime lauantaina. Ensi-iltaan Oitin urheilutalolle oli saapunut salintäydeltä nuorten vanhempia ja muita perheenjäseniä, näytelmän tuotannossa mukana olleita sekä kutsuvieraita. Pia Raanoja on yleensä tottunut itse olemaan estradilla mutta tällä kertaa hän sai olla ylpeänä äitinä katsomon puolella ja seurata oman poikansa esiintymistä.
– Koko kokonaisuus oli aivan upea, musiikki, näyttelijäntyö, sisältö ja tekniikka, Raanoja huudahtaa.
Laulajana hän on erittäin iloinen siitä, että musikaalissa esiintyi monta hyvää laulajaa ja paljon jopa poikia. Esiintyjien roolityötä Raanoja luonnehti niin luontevaksi, että katsoja saattoi rentoutua seuraamaan tarinaa tarvitsematta jännittää esiintyjän puolesta. Laulun lisäksi puheäänetkin kuuluivat katsomoon hyvin.
– Laulun ja replikoinnin vuorottelu on itse asiassa vaikeaa, Raanoja paljastaa.
Minna Karikorpi kukitettiin esityksen lopuksi yhtenä paljon talkootyötä tehneistä vanhemmista. Hänkin havaitsi esitystä seuratessaan, että jännittämisen nuorten puolesta sai unohtaa.
– Olen matkustanut nuorena aika paljon ja kaikki ne ajatukset palautuivat mieleen esitystä seuratessa, juuri noin sitä itsekin ajatteli, Karikorpi toteaa.

KOKO JUTTU ETELÄ-HÄMEEN LEHDESSÄ 19.1.



Baletti vie tanssijan fyysisesti äärirajoille
19.01.2012 09:22

EHL–Leena Nyysti
HAUSJÄRVI

Balettitanssijan elämä saattaa olla yhtä tasapainoilua, sillä tanssimiseen ei voi suhtautua pelkästään työnä. Se täytyy mieltää elämäntavaksi, sillä lomienkin jälkeen tanssijan on näytettävä sulavalta ballerinalta. Muutama vuosi sitten Ylen kolmiosaisessa ”Baletti on kivaa” -dokumentissa esiintynyt balettia opiskeleva oittilainen Emma Pilvilä vietti edellisviikon torstaina viimeistä joululomapäiväänsä ennen koulun alkua. Helsingissä Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa opiskeleva 17-vuotias ballerina epäilee, että joululoma näkyy jollain lailla hänen koko luokassaan, vaikkakaan ei yhtä selkeästi kuin kesäloma.
– Kesäloma näkyy jo painossa, yleis- ja lihaskunnossa ja joillain venyvyydessä. Mulla loma ei vaikuta siihen, Emma virnistää ja selittää, että hänellä on hyvin liikkuvat nivelet.
Ne ovat eduksi baletissa, mutta saattavat olla haitaksi muissa lajeissa. Taipuivat ballerinat harrastavat harvoin esimerkiksi juoksua, mutta uiminen sopii heille yleensä. Vaikka baletti näyttää höyhenen kevyeltä, on se tanssijalle todella fyysinen laji. Tämän takia monet tekevät erilaisia harjoituksia vapaa-ajallaankin. Emma itse on kärsinyt selkävaivoista ja tekee niiden takia muun muassa vatsalihasharjoituksia kotonaankin. Hänellä kun oli alkava rasitusmurtuma selkärangassaan, kun hän aloitti balettiopinnot Helsingissä. Ei siis ihme, että Emma on sitä mieltä, että sanonta ”urheilija ei tervettä päivää näe”, sopii hyvin kuvaamaan balettitanssijan arkea.
– Baletti on rankka ja kuluttava laji. Siinä korostuu myös se, että kukaan muu ei voi tehdä töitä sun puolesta. Tuo vuosi kun dokumenttia kuvattiin oli mulle tosi rankka ja harkitsin jo balettiopintojen lopettamista, Emma paljastaa ja jatkaa:
– Opettajani kanssa juteltiin sitten, että mitä haluan tehdä ja päädyin jatkamaan. Olisi ollut vähän tyhmää lopettaa näin kesken, kolmevuotiaasta saakka balettia harrastanut Emma kertoo.

KOKO JUTTU ETELÄ-HÄMEEN LEHDESSÄ 19.1.



Liikunnasta apua huonoon vointiin
19.01.2012 09:20

EHL–Leena Nyysti
KÄRKÖLÄ

Kärkölän kunta on päättänyt ottaa niskalenkin kuntalaisten huonosta voinnista. Ainakin aluksi lääkkeeksi otetaan liikunta, jolla voidaan saada korjattua myös huonoa mieltä. Tätä tarkoitusta varten kunnassa on perustettu Hyvinvointiryhmä, joka koostuu erilaisista kunnassa vaikuttavista henkilöistä.
– On tämä muutakin, kuin fyysisen terveyden huomioimista. Liikunta on yksi osa, mutta tarkoitus on käsitellä hyvinvointia kokonaisvaltaisesti, Lahdessa Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilussa, eli PHLU:ssa työskentelevä ja Hyvinvointiryhmään kuuluva Mai-Brit Salo kertoo.
– Yhdessä näkemässäni taulukossa käsiteltiin kärköläläisten yläastelaisten hyvinvointia ja siellä mainittiin nuorten syrjäytyminen. Joku yläastelainen mainitsi, että vanhemmat eivät yleensä tiedä missä hän vapaa-ajallaan liikkuu. Se on aika huolestuttavaa, myöskin hyvinvointiryhmässä vaikuttava Kärkölän kunnansihteeri Anja Vitie toteaa.
Hyvinvointiryhmän perustamisen taustalla on viime vuoden toukokuussa voimaan tullut terveydenhuoltolaki, joka velvoittaa kunnat seuraamaan asukkaidensa terveyttä ja hyvinvointia, sekä näihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin. Näistä asioista ja toteutetuista toimenpiteistä on myös raportoitava valtuustolle joka vuosi.
– Tämä on iso urakka kunnille ja pakottaa toimijat yhteistyöhön. Liikunta on helpoin tie lähteä liikkeelle, Vitie sanoo.

KOKO JUTTU ETELÄ-HÄMEEN LEHDESSÄ 19.1.







WebInfo

Suomi-neito.fi